Brew By Numbers

En bloggaa kaupalliselta pohjalta. En halua panimoilta ilmaisia oluita. Suomessa on tarpeeksi bloggaajia jotka osaavat esitellä uutuuksia.

Mutta.

Jos kaupallinen taho sattuu tarjoamaan tuotetta joka kiinnostaa minua jo valmiiksi, niin toki vastaanotan tarjouksen! Pullokauppa Pien on ottanut alkuvuodesta lontoolaispanimo Brew By Numbersin tarjontaansa sekä jakanut näytesettejä bloggareille. Ja bloggarit ovat näytteistä kirjoittaneet. Niin kirjoitan minäkin.

Ihastuin BBNo:n oluihin viime vuonna Tallinnan olutfestareilla. Panimon 18/07 -saison jäi mieleen erinomaisen rapsakkaana sekä yrttisenä. Festareiden perusteella otaksuin, että panimon erityisalaa olisivat yksinkertaiset ja tasapainoiset "maalaisoluet".

Olin toki väärässä. Internetin perusteella eri tyylejä näyttäisi löytyvän noin 30 kappaletta. Pullon kyljessä näkyvät numerot muuten kertovat oluttyylin sekä reseptin. Numeromuistin omaaville henkilöille tämä on kätevä nimeämistapa.

Brew by Numbers kuuluu alkuperäiseen Bermondsey Beer Milen kolmikkoon (muiden panimoiden ollessa The Kernel ja Partizan). Kyseessä on Thamesin varrella sijaitsevan Bermondseyn alueen kortteli, jolle on sijoittunut poikkeuksellisen monta pienpanimoa. Korttelin ytimessä on The Kernel jota yleisesti pidetään Lontoon modernin craft beerin johtotähtenä. Brew by Numbers ja Partizan päätyivät mestoille Kernelin imussa, ja Brew by Numbersin toinen perustaja Tom Hutchings toimi alkuaikoina Kernelillä apupoikana samalla alaa oppien.

Good Beer Huntingin Matthew Curtis kirjoitti pari vuotta sitten hienon artikkelin panimosta, kannattaa lukea mikäli haluatte tietää lisää.

Näytteistä 08/07 coffee & milk stout jäi vahvasti muistiin. Oluen runko antaa hienosti tilaa kahvin aromeille ja on 4% alkoholin kera mukavan kevyt juoma. Toista ääripäätä edustavan 70/01 Double Red aromeissa esiintyi pitkälle kypsynyttä tummaa hedelmää 8,5% alkoholin vahvistamana.

Toivotaan että panimo saa Pienen avulla pysyvämpää tarjontaa Suomeen ja erityisen mukavaa olisi, jos hieman harvinaisemmatkin numerosarjat päätyisivät hyllyille sekä hanoihin.

20180218_Nikon_048

20180218_Nikon_049

20180218_Nikon_051

20180218_Nikon_045

20180218_Nikon_046

20180218_Nikon_047